Ystäväni mies täytti 30 vuotta ja hänelle tilattiin villasukat. Sukkiin ei kovin tarvinnut "teemaa" miettiä, sillä päivänsankari on kova JYP-fani. Siispä kynä ja ruutupaperia esille, että sai jotain hahmoteltua. Eniten päänvaivaa aiheutti logon toteutus. Tehdäkkö silmukoitajäljentäen vai kirjoneuleena? Kas, siinäpä vasta pulma! Päädyin kuitenkin kirjoneuleeseen. Hieman punainen pilkottaa mustan alta, mutta silti se mielyttää enemmän kun päälle kirjailu. Silmukoiden päälle jäljentäminen on hieman ehkä huijausta :) 

20160403_160802.jpg

Sukan yläreunassa kiertää "30" valkoisella. Nyt kun sitä katsoo, niin olisin ehkä muuttanut sitä hieman. Olisin ehkä tehnyt yhden molemmille puolille, eikä niin että se kiertää koko varren. Mutta sukkien saaja oli tykännyt siitä juuri tuollaisena, joten ehkä sen on sitten kelvattava minullekin!

Näissä sukissa oli varressa 16s/puikko ja niistä tuli urheilijamiehelle hieman tiukat. Nämä on tehty 3,00mm puikoilla. Ehkä seuraavalla kerralla hieman paksummat puikot. Mutta toisaalta nämä on tehty 7- Veljes langalla, joka todellakin aika äkkiä löystyy todella paljon, joten ehkä nämäkin venyvät.

Pääasiassa olen kuitenkin lopputulokseen tyytyväinen ja saaja oli tykännyt sukista todella paljon. Mutta nyt kuitenkin kirjoneuleet saavat hetkeksi jäädä. Jotenkin ne alkaa nyt tökkimään ja tarvitsisi jotain hieman kevyempää kudottavaa näin keväällä. Myöskin nuo tummat värit näissä sukissa alkoi tökkimään todella pahasti! Onneksi nuo ovat nyt valmiit ja saa aloittaa jotain uutta.