Meidän sukuun tuntuisi nyt noita uusia tulokkaita tulevan oikein reippaasti, joten jälleen on junasukat vuorossa. Nämä ovat menossa serkun pojalle. Yleensä kun vauvalle tai pienelle lapselle pyydetään tekemään sukat, valitsen malliksi junasukat. Omasta kokemuksesta voin sanoa, että ainakin meidän neidillä tuo sukkamalli oli ainut, joka pysyi kunnolla jalassa vaikka jalkoja heiluttelikin. Siksi teen muillekin sellaiset. Tämä uusi poika sai tumman harmaasta tehdyt sukat.

IMG_5524.jpg

Nämäkin vauvansukat ovat tehty Novitan Nalle-langalla. Puikot olivat 2,5mm. 

Nyt on taas ollut enemmän aikaa kutomiselle ja saa jotain jopa valmiiksi asti. Seuraavaksi puikoille hyppää piirakkasukat, jotka menevät tädilleni. Olenkin jo odottanut, että olisi syy tehdä piirakat, koska itse tykkään mallia kutoa! FCV-sukkien jälkeen myös pelinumerollisia sukkia on toivottu, joten niillä sitten varmasti jatkettava.

Onnea vielä pienestä pojasta <3