Kevät tulee vauhdilla ja ihanaa auringonpaistetta on riittänyt! Tosin neulonta on jäänyt vähemmälle, kun kaikki aikaa menee ulkoillessa. Jotakin kuitenkin valmistuukin, tosin ei ihan kamalan nopeaa tahtia. Olisko syynä myös pieni laiskuus neulonnan saralla? Jospa sitä vähän taas kohta reipastuu. 

Nämä sukat on tehty tilauksesta ystäväni tutulle. Mukavaa oli neuloa valkoisella langalla, vaikkakin aika arka värihän se on. Näihin makkarasukkiin en ottanut ohjetta mistään, vaan neuloin ihan samalla ohjeella millä olen näitä aina tehnyt. Kai näillekin löytyisi useampia ohjeita, jos lähtisi etsimään.

IMG_5168.jpg

En tiedä mitä tapahtui terää neuloessa, mutta molemmista purin useampaan otteeseen. Ei se jotenkin asettunut mitenkään hyvin ja sopivaksi. Jännä miten tuommoinenkin ongelma voi yhtäkkiä tulla :) Toisesta valmiista sukasta purin terän kokonaan, kun siitä tuli jotenkin pienimpi. En tajua miten voi lyödä noin tyhjää, vaikka onhan näitä sukkia jo useampi pari tullut tehtyä. Noh, nyt ne on kuitenkin VIHDOIN molemmat valmiit ja pääsee lämmittämään jalkoja. Jospa seuraava pari olisi hieman vähemmän takkuista neuloa.

IMG_5169.jpg

Nämä sukat on neulottu Novitan 7-veljestä langalla ja puikoilla 3.00mm. Nämä ovat koko 38. Silmukoita oli 14/puikko. Resori on joustinneuletta (2o,2n) ja varressa 5krs okein, 5krs nurin x 8. Nilkkaan tein myös resorin, jota on 12 krs 2 oikein, 2nurin.

Tämä malli on oikein helppo tehdä ja vähän vaihtelua pelkän sileän sukan jälkeen. Suurinosa mitä tällä mallilla olen tehnyt sukkia, ovat olleet valkoisia. Ja pelkkä valkoinen kyllä sopiikin tähän sukkaan.